Todella hyvä että saatiin Axiell Media käyttöön yleisiin kirjastoihin ja mukaan Koko kansa lukee -kampanjaan, Marja Hjelt (Yleisten kirjastojen konsortion suunnittelija) kiittelee.

Vielä ehtii lukea maksutta e-kirjoja: Koko kansa lukee -tapahtuma sai lisäaikaa

Kirjastot ja kustantajat ovat tänä keväänä tarjonneet tuttuun tapaan yhtaikaisesti sähköistä luettavaa lapsille, nuorille ja aikuisille.

Koko kansa lukee -kampanjan (16.3.–13.4.) aikana kaikki kirjastokortin omistavat ovat vapaasti voineet lukea e-kirjana Hanna-Riikka Kuisman Kerrostaloa, Karin Erlandssonin Missdådia ja Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille.

Kampanjan piti alun perin päättyä jo 5.4., mutta sitä päätettiin jatkaa koronakriisin vuoksi.

Ensimmäinen kustantaja kiinnostui testimielessä

Koko kansa lukee -kampanja järjestettiin nyt kuudetta kertaa.

Idea kampanjaan syntyi jo kymmenen vuotta sitten Yleisten kirjastojen konsortion suunnittelijan, Marja Hjeltin päässä, kun Helsingin kaupunginkirjasto oli mukana Next media -hankkeessa.

– Se oli yksi suurimmista media-alan hankkeista, mitä Suomessa on koskaan tehty. Mukana oli lukematon määrä mediataloja ja yhtenä hankkeena oli Sähkökirja yleisiin kirjastoihin, Hjelt kertoo.

Syksyllä 2012 Helmet-alueen kirjastot saivat Ellibs-palvelun testikäyttöön. Se oli ensimmäinen kerta, kun kirjastoilla oli mahdollisuus lainata laajemmin kotimaisia ekirjoja asiakkailleen. Jotta asiakkaat myös löytäisivät kirjat, oli luotava markkinointikampanja. Hankkeeseen saatiin mukaan kustantajat Otava ja WSOY ja Tammi.

– Olin tietoinen alan kansainvälisen toimijan, Overdriven Big library read -hankkeesta, jossa tarjottiin yksi kirja rajoittamattomaan käyttöön kaikkialle maailmaan samanaikaisesti. Ehdotin siitä innostuneena kustantajille, että mitä jos me järjestäisimme Koko kaupunki lukee -kampanjan, kun meillä kerran oli Ellibs testikäytössä, Marja Hjelt muistelee.

Alkuun kustantajat eivät innostuneet ajatuksesta, mutta hetken päästä Tammelta vastattiin, että he voivat keskustella ideasta kirjailijoiden kanssa. Kustantajaa kiinnosti mahdollisuus testata, kuinka paljon voi kirjalle tulla käyttöä, jos sen jakelua ei millään tavalla rajata.

Ensimmäinen Koko kaupunki lukee -tapahtuma järjestettiin marraskuussa 2013 ja kampanja ylitti hienosti uutiskynnyksen valtamediassa. Kirja oli Peter Franzenin Tumman veden päällä.

– Seuraavana syksynä myös Otava ja WSOY ilmoittivat, että haluavat olla mukana. Silloinkin oli mukana vain yhden kustantajan yksi kirja ja kampanja koski vain Helmet-aluetta (Helsinki-Espoo-Kauniainen-Vantaa).

Valtakunnalliseksi vuosittaiseksi traditioksi

Vuonna 2015 tapahtuma laajeni valtakunnalliseksi, kun lähes kaikissa kirjastoissa oli tekniset mahdollisuudet osallistua.

Vuosien mittaan tapahtuma on hieman muuttunut: alun perin tarkoituksena oli, että koko kansa lukee yhtä ja samaa kirjaa, mutta pikkuhiljaa mukaan tuli eri kielisiä kirjoja, lastenkirja ja tietokirja. Viime vuonna Koko Suomi luki jo kuutta eri kirjaa.

  • Nyt olen ajatellut, että pitäisi taas palata siihen alkuperäiseen ajatukseen, että keskitytään lukemaan yhtä kirjaa. Tarjolla voisi olla suomenkielinen aikuisten kaunoteos, ruotsinkielinen kirja ja lastenkirja, Hjelt pohtii.

Vaikka ekirjat ovat kampanjan aikana ilmaisia kirjastojen asiakkaille, on kirjailijan ja kääntäjän toki saatava korvauksensa. Lainaukset maksaa Yleisten kirjastojen konsortio, ja kustantaja tilittää rahat lyhentämättöminä kirjailijoille ja kääntäjille.

Kuka valitsee kampanjaan otettavat kirjat?

– Se menee niin, että me laitamme kaikille suomen kustantajille tarjouspyynnöt, ja he tarjoavat kampanjaan kirjan tietyllä hinnalla. Sen jälkeen me valitsemme Helsingin kaupunginkirjaston kotimaisen kirjallisuuden valitsijoiden kanssa kampanjaan otettavat kirjat.

  • Kriteerinä on, että kirjan tulee olla ajankohtainen ja sellainen, että se herättää koko valtakunnan mielenkiinnon. Alusta asti haaveena on ollut, että lukupiirit ja koulut voisivat hyödyntää tätä, Hjelt kertoo.

Kaikkien aikojen lainausennätys tehtiin viime vuonna, kun kampanjassa mukana ollut Idiootit ympärilläni (Thomas Erikson) -äänikirjaa lainattiin yli 6600 kertaa.

Tänä vuonna lukumäärät ovat alhaisempia, vaikka koronaeristyksen vuoksi luulisi ihmisillä olevan nyt enemmän aikaa lukea.

Suomea lohikäärmeille -teosta on lainattu jutun tekohetkellä (6.4.2020) 928 kertaa, Missdådia 255 ja Kerrostaloa 2056 kertaa.

– Ehkä kampanja hukkui koronatiedotukseen, Hjelt miettii.

Axiell Media ensimmäistä kertaa mukana

 

Axiell Media oli Biblio-sovelluksellaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Koko kansa lukee -kampanjassa.

  • Olimme innoissamme, että saimme mahdollistaa tämä omille asiakkaillemme.
    Nyt ensimmäisellä kerralla oli tehtävä manuaalisesti monia asioita, koska järjestelmässä ei ole tällaista kampanjointia tukevia toiminnallisuuksia, mutta ensi vuonna kaikki onkin sitten jo valmista kampanjaa varten, Axiell Median Suomen asiakkuuspäällikkö Mari Saikkonen kertoo.

 

  • Ajatus Koko kansa lukee -tapahtuman taustalla on todella hieno, ja se sopii hyvin suomalaiselle lukijakansalle. Tapahtuman ansiosta nekin lukijat, jotka suosivat fyysistä kirjaa, saattavat löytää sähkökirjat toiseksi vaihtoehdoksi, Saikkonen arvelee.

 

  • Haluamme tulevaisuudessa olla mukana yhdessä kirjastojen ja kustantajien kanssa kehittämässä erilaisia uusia tapoja edistää digitaalista lukemista kirjastoissa, Mari Saikkonen kertoo.

 

Kampanjassa mukana olevia e-kirjoja voi lukea rajattomasti vielä 13.4.2020 saakka.

**

Viime vuoden lukijamäärät voi kurkata täältä.

Kirjastot.fi ja Kirjastokaista tekevät kampanjaan kaikki markkinointimateriaalit kaikkien vapaasti käytettäviksi.