Kun fyysisiä kirjoja ei ollut poikkeusaikana tarjolla – e-aineistojen käyttö suorastaan räjähti

Kuopion Kaupunginkirjasto otti koronakeväänä digiloikan ja järjesti keväällä kolme virtuaalista lukupiiriä. Jatkoa on luvassa.

Kuopion Kaupunginkirjastossa oli jo pidempään pohdittu verkossa pidettävää lukupiiriä. Ajatus muuttui nopeasti toiminnaksi, kun Suomi joutui Covid-19-pandemian vuoksi poikkeustilaan ja kirjastot sulkivat ovensa.

Lähdimme heti miettimään, miten saataisiin vietyä kirjastopalveluja verkkoon asiakkaiden saataville, ja aika nopeasti saimmekin aikaiseksi satutunteja ja vinkkausvideoita, Kuopion kaupunginkirjaston informaatikko Johanna Vuorinne kertoo.

Virtuaalista lukupiiriä eli verkkolukupiiriä varten oli ensin selviteltävä teknisiä ratkaisuja, jotka lopulta ratkesivatkin nopeasti ja vaivatta.

Kaupungilla oli jo valmiiksi lisenssi Zoom-palveluun, joka mahdollisti etäosallistumisen, ja kirjastolla käytössä Biblion ääni- ja ekirjasovellus, josta löytyi monipuolinen kirjavalikoima ja mahdollisuus rajattomiin lukuoikeuksiin.

Verkkolukupiirin ehdoton edellytys oli, että kaikkien halukkaiden tuli voida lukea teoksia samaan aikaan ja osallistua lukupiiriin. Luettavaksi ja/tai kuunneltavaksi valikoitiin monipuolista aineistoa, jotta mahdollisimman moni asiakas kiinnostuisi.

Kun verkkolukupiirien ajankohdat ja teokset oli lyöty lukkoon, varattiin muutama viikko markkinointiin, jotta asiakkaat löytäisivät lukupiirit ja ehtisivät lainata ja lukea kirjat.

Verkkolukupiiri tavoitti uusia asiakkaita

Ensimmäinen verkkolukupiiri järjestettiin 13. huhtikuuta ja siihen osallistui viisi asiakasta, sekä kirjastolta tekninen tuki ja vetäjä – varmuuden varalle.

Kaikki sujui hienosti: osallistujat olivat aktiivisia keskustelijoita ja tekniikka toimi moitteetta.

Meille tuli yllätyksenä, että osallistujat olivat lähes kaikki aivan uusia, eli sellaisia, jotka eivät aiemmin olleet osallistuneet tapahtumiin kirjaston fyysisessä tilassa. Halukkuutta osallistua oli ollut aiemminkin, mutta elämäntilanteet; ruuhkavuodet, työt ja kiireinen arki oli estänyt. Hirveästi on tullut toiveita, että verkkolukupiirejä järjestettäisiin jatkossakin, vaikka palattaisiin normaaliaikaan.

Kuopiossa onkin päätetty, että verkkolukupiirejä jatketaan ja syksyllä on luvassa luontokirja-verkkolukupiiri.

Järjestämme luultavasti myös pop up -tutustumistilaisuuksia, joissa saisi biblio- ja tarvittaessa Zoom-opastusta kädestä pitäen, Vuorinne kertoo.

 

https://kuopio.finna.fi/

 

Kevään verkkolukupiirissä luettua:

Haig, Matt: Kuinka aika pysäytetään (Bibliossa e-kirja ja e-äänikirja)

Morris, Heather: Auschwitzin tatuoija (e-kirja ja e-äänikirja)

Lehtonen, Joel: Kerran kesällä (e-kirja)

 

Luontokirjalukupiiri syksyllä (verkossa):

 

Ke 9.9. Metsien maa:

Kytömäki, Anni: Kultarinta

Jokiranta, Juntti, Ruohonen & Räinä: Metsä meidän jälkeemme

 

Ke 14.10.2020 Muutosta ilmassa: 

Ernman, Malena: Sydämen asioita – perhe ja planeetta kriisissä

 

Ke 11.11.2020 Uhattuna elämän kirjo: 

Kauppinen, Juha: Monimuotoisuus (Bibliossa e-kirja ja e-äänikirja)

Svensson, Patrik: Ankeriaan testamentti

 

Ke 9.12.2020 Pienet mutta tärkeät: 

Lunde, Maja: Mehiläisten historia

Sverdrup-Thygeson, Anne: Jos hyönteiset katoavat (Bibliossa e-kirja)